AaKoo Juniorien kasvatti pelasi jääkiekon Liigaa KooKoon paidassa – Väinö Liikosen tavoitteena säännöllinen peliaika pääsarjassa

13.03.2021

Inkeroislaislähtöinen, AaKoo Juniorien kasvatti Väinö Liikonen, 19, pääsi äskettäin mukaan vielä varsin pieneen joukkoon, kun nuorukainen pelasi jääkiekon Liigaa KooKoon paidassa. Vielä kovinkaan moni entisen Anjalankosken alueelta ei ole yltänyt tälle tasolle.
Väinö Liikonen oli viime kuun lopulla jäällä, kun KooKoo kävi Lahdessa kurmottamassa Pelicansin maalein 1-5. Liikonen kellotti varsin mukavan kokonaisjäälläoloajan: lähes 17 peliminuuttia.
- Vauhti oli selvästi junnuotteluja kovempaa. Tilanteet tulivat eteen nopeasti ja ratkaisut piti tehdä välittömästi, kuvailee KooKoon A-nuorten vakiokokoonpanoon kuuluva nuorukainen.

Liikonen oli KooKoon kokoonpanossa myös Pelicans-kamppailua aiemmassa ja sen jälkeisessä liigaottelussa, mutta silloin jääaikaa ei herunut.
- Pääsin kokoonpanoon, kun KooKoolla oli pulaa puolustajista. Nyt tilanne on muuttunut, mutta toivottavasti saan jatkossa lisää liigaminuutteja.
Kokonsa puolesta 192-senttinen ja 103-kiloinen "Inksan järkäle" pärjää jo varsin hyvin miesten taistoissa.
- Omasta mielestäni olen hyvä puolustamisessa ja kaksinkamppailuissa, mutta luisteluvoimaa ja liikettä ylipäänsä olisi hyvä saada lisää.

Väinö Liikonen aloitti jääkiekkoharrastuksensa 4-5-vuotiaana luistelukoulussa Inkeroisissa.
- Sen jälkeen pelasin Aakoo-Juniorien joukkueissa sekä myös yhteisjoukkueissa, joissa toisena osapuolena oli haminalainen KY-80. KooKoon junnuihin tulin 13-vuotiaana ja samalla aloin käydä yläastetta ydin-Kouvolassa.
Liikosella on päättymässä kaksivuotinen juniorisopimus KooKoon liigajoukkueen kanssa.
- Pystyn ikäni puolesta pelaamaan A-nuorissa vielä kaksi seuraavaa kautta. Vaikka uusi juniorisopimuskaan ei olisi huono ratkaisu, siirtyisin mielelläni jo liigajäille. KooKoo olisi silloin tietysti ykkösvaihtoehto, mutta olen valmis siirtymään myös muualle.
- Haluan katsoa, mihin taitoni jääkiekossa riittävät. Ensimmäisenä tavoitteenani on säännöllinen peliaika Liigassa.

Keväällä 2020 Kouvolan yhteislyseosta ylioppilaaksi valmistunut Liikonen ei ole vielä päättänyt, mitä haluaisi alkaa opiskella.
- Jokin kaupallinen ala kyllä kiinnostaisi, toteaa nuorukainen ja myöntää samalla, että Oskari-isällä on ollut tähän vaikutusta.
Sinkkuna ydin-Kouvolassa asuva Väinö harrastaa kesäisin frisbeegolfia. Viime kesänä hän alkoi kokeilla myös golfin pelaamista, mikä on varsin yleinen jääkiekkoilijoiden harrastus.
Loppuun on vielä pakko kysyä Väinöltä KooKoon selviytymismahdollisuuksista Liigaan pudotuspeleihin.
- KooKoo sijoittuu runkosarjassa kuudenneksi ja pääsee siis "pleijareihin".