Aakoo-Junioreiden joukkueita salibandyturnauksessa 19.5.2019
Talven kiekkoilujen jälkeen osa kiekkokoululaisista sekä F2-junioreista osallistuivat Susien järjestämään 3vs3 Junior Cup -salibandyturnaukseen. Turnaus pelattiin 19.5. ja pelipaikkana Kuusankosken Urheilutalo.
Kiekkokoululaisten sarjana oli -11 syntyneet ja kentällä kerrallaan 3 +
maalivahti, peliaika 12 minuuttia/ottelu. Joukkueita sarjassa oli vain kolme, Aakoo kiekkokoulu, Sudet sb ja Pelicans sb.
Pelattiin kaksinkertainen sarja eli neljä peliä. Lopussa sarjan 1. ja 2. pelasivat
loppuottelun, johon kiekkokoulu ei päässyt. Vähäinen salibandyharjoittelu näkyi
joukkueen alkupeleissä. Vähän näytti ehkä myös jännittävän toisenlaiset pelit
lätkän jälkeen. Joukkue, johon kuuluivat Jesperi Tuominen, Aaron Kunnas, Oliver
Kunnas, Karri Pekkola, Veikka Lapatto, Iivo Nykänen, Helmi Nykänen ja Reko
Nieminen, taistelivat hienosti. Pelicansille hävittiin ensin 10-4 ja Susille
vain 3-4. Pienen tauon jälkeen otteet paranivat ja tiukan taistelun jälkeen
hävittiin Pelicansille 5-2 ja Susille 10-2, mutta peli oli jo ihan eri näköistä
kuin alussa. Hauska päivä ja vaihtelua talven tekemiseen. Myös neljä eri
maalivahtiakin pääsivät ottamaan tuntumaa peleissä. Salibandyn pelaaminen
kiinnostaa kesäharjoitteluna ja sitä tehdäänkin kerran viikossa, nyt turnaus
sattui säbäkauden alkuun.
Aakoon F2-juniorit osallistuivat -10 syntyneiden sarjaan. Sarjassa oli Aakoon
lisäksi kolme muuta joukkuetta; Pelicans Nastola, Sudet Musta sekä Sudet
E-tytöt. Myös tässä sarjassa ottelun peliaika 12 minuuttia ja kentällä 3
pelaajaa + maalivahti. Viimekauden onnistumiset ja taitojen kehittyminen
kiekkokaukalossa antoivat pelaajille tsemppiä ja itseluottamusta myös
salibandykentälle, peleihin lähdettiin positiivisella asenteella ja jokainen
pelaaja teki parhaansa. Vaikka kesäharjoituskausi ja salibandytreenit ehtivät
hädintuskin alkaa ennen turnausta ja valitettavia loukkaantumisiakin sattui
juuri turnauksen kynnyksellä, onnistui Aakoon joukkue sarjassaan yli odotusten.
Joukkue voitti kaikki pelaamansa kolme alkusarjaottelua sekä välierän Sudet
E-tyttöjä vastaan ja eteni vakuuttavasti finaaliin, jossa vastassa oli Pelicans
Nastola. Jännittävä finaali huipentui Aakoon 4-3 voittoon. Aakoon joukkueessa pokaalia pääsivät nostamaan Miska Nuuttila, Juuso Hostikka,
Hemmo Lapatto, Alexander Lehtonen, Okko Ala-Turkia ja Emil Forsström.
Allaolevista linkeistä pelien tuloksiin sekä tilastoihin: